Puolipatentti suljettuna neuleena

Puolipatentti suljettuna neuleena

Puolipatentilla saa tehtyä muhkeita, paksuja neulepintoja – ei niin massiivisia kuin patenttineuleella, mutta sopivan kuohkeita moneen tarkoitukseen. Puolipatenttia voi neuloa useammalla eri tavalla, joista itse olen tykästynyt tähän langankierroilla tehtävään.

Alla olevassa esimerkissä on alkuun neulottu kierrettyä joustinneuletta, eli yksi oikein takareunasta, yksi nurin. Puolipatentissa toistuvat kaksi kierrosta:


1. krs: *Ota langankierto puikolle, nosta oikea silmukka oikein neulomatta niin, että lanka jää työn taakse, neulo nurja silmukka nurin*, toista *–* kierroksen loppuun.

puolipatentti suljettuna neuleena - ohje

Alla olevassa kuvassa näkyvät mallikerran kolme silmukkaa: nuolen osoittamat silmukat oikealta vasemmalle: langankierto, oikein nostettu ja nurin neulottu.

puolipatentti suljettuna neuleena - ohje

2. krs: *Neulo langankierto ja oikea silmukka oikein yhteen, neulo nurja silmukka nurin*, toista *–*.

Muutaman kierroksen jälkeen puolipatentti näyttää tältä, verrattuna ensimmäisten kierrosten kierrettyyn joustinneuleeseen.

Lue lisää: Kolme pintaneuletta sukanvarteen (oikea ja nurja silmukka riittävät!)