Kesytä (liian) kirjava lanka

Kesytä (liian) kirjava lanka

Onko sinullekin on joskus käynyt niin, että lankavarastoon on eksynyt liian kirkuva lanka? Ehkä se näytti kerällä kauniilta, mutta neulepinta onkin jotain ihan muuta, tai kenties lankaa dominoi jokin väri, mikä ei enää silmääsi miellytä. Mutta eihän sitä voi poiskaan antaa!

Joku vuosi sitten oli muotia raidoittaa kahta värioksennuslankaa keskenään, jolloin lopputulos usein oli paljon parempi, kuin kumpikaan lanka olisi yksinään ollut – eikä räsymattosukat ole vieläkään mikään huono idea.  Itse olen kuitenkin, kesytän kirjavan langan mieluummin valkoisella, harmaalla tai jollain muulla yksivärisellä langalla. Helpoin tapa on tehdä yksivärisellä langalla sukan joustin, kantapää ja kärki, mutta jotkut langat vaativat raitoja tai nostettuja silmukoita. 

Kuvien pinkkikirjava lanka ei tietenkään ole mitenkään erityisen räikeä tai levoton, mutta toimikoon tässä esimerkkinä – yleensä lanka kuin lanka kesyyntyy, kun sitä on neuleessa tarpeeksi vähän.

  1. Kapeat, yhden kierroksen raidat vievät räiskyvältä langalta parhaan tai pahimman terän – alla olevassa kuvassa on neulottu vuorotellen yksi kierros kirjavalla ja yksi kierros yksivärisellä keltaisella langalla. 

2. Nostetuilla silmukoilla saa piilotettua värien mahdollisen läikittymisen. Kuvan esimerkissä on neulottu yksi rivi yksivärisellä ja kaksi riviä värikkäällä niin, että joka neljäs silmukka on nostettu neulomatta.