Ranskalainen kantapää – ohje neulomiseen

Ranskalainen kantapää – ohje neulomiseen

Ranskalainen kantapää on yksi versio lappukantapäästä: se on vähän perusmallia pyöreämpi ja antaa hiukan erilaista ilmettä perussukalle. Sillä on helppo korvata ohjeessa neuvottu peruskantapää, koska kantapään jälkeen jalkaterä jatkuu samalla tavalla, eli kantalapun reunasta poimitaan silmukoita ja tehdään kiilakavennukset. Lue alta vinkit onnistuneeseen ranskalaiseen kantapäähän!

ranskalainen kantapää

Ota huomioon ranskalaisessa kantapäässä

Ranskalaisessa kantapäässä kantalappu neulotaan ihan samalla tavalla kuin peruskantapäässäkin, eli kahden puikon silmukoilla: jos työssä on 48 silmukkaa, neulo kantalappu 24 silmukalla. Kantalapun kannattaa kuitenkin olla hiukan lyhyempi kuin peruskantapäässä – eli jos normaalisti teet rivejä yhtä monta kuin kahdella puikolla on silmukoita yhteensä, niin kokeile jättää lappu 2-4 kerrosta lyhyemmäksi. Toisaalta – ihmisten jalat ovat niin eri mallisia, että vain kokeilemalla löytää omaan jalkaan parhaiten sopivan muodon. 

ranskalainen kantapää

Kantapohjan kavennukset

Kantalapun jälkeen kantapohjan kavennukset tehdään seuraavasti:

1. Oikea puoli: nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo kantalappu puoleen väliin ja sen lisäksi vielä 2 s. Eli jos kantalapussa on 24 silmukkaa, nosta 1 neulomatta, neulo puoleen väliin (11 s) ja vielä 2 s = 1+11+2=14 silmukkaa. Tee kahdella seuraavalla silmukalla ylivetokavennus, neulo yksi oikein ja käännä työ. 

2. Nurja puoli: nosta yksi silmukka nurin neulomatta, neulo 5 nurin, 2 nurin yhteen, 1 nurin, käännä työ. 

3. Oikea puoli: nosta yksi silmukka oikein neulomatta, neulo 6 oikein, ylivetokavennus, yksi oikein, käännä työ. 

4. Nurja puoli: Nosta yksi silmukka nurin neulomatta, neulo 7 nurin, 2 nurin yhteen, 1 nurin, käännä. 

Jatka näin, neuloen joka kierroksella yhden silmukan enemmän, kunnes teet oikean ja nurjan puolen kavennukset ihan kerroksen lopussa. Tästä eteenpäin kantapää jatkuu kuin tavallinen lappukantapää: silmukat jaetaan kahdelle puikolle, kantalapun reunasta poimitaan silmukoita ja jatketaan kiilakavennuksilla. 

Alla olevassa kuvassa ranskalainen kantapää kantalapun ja kavennusten jälkeen. Nyt kantalapun reunasta voi poimia silmukat ja jatkaa kiilakavennukset.

ranskalaisen kantapään kantalappu ja kavennukset

 

Jos erilaiset kantapäät kiinnostavat, käy katsomassa myös seuraavat ohjeet: