Villasukat varpaista varteen – ihan hirveän hankalaa?

Villasukat varpaista varteen – ihan hirveän hankalaa?

Joitain vuosia sitten, kun villasukkien neulominen varpaista varteen oli olevinaan uutta, menin paikalliseen lankakauppaan kurssille, jossa kyseistä tekniikkaa opeteltiin. Kurssilla käytettiin magic cast-on tekniikkaa, sukat tehtiin magic-loopilla ja luonnollisesti niitä neulottiin kaksi kerralla.  

Älä ymmärrä väärin: missään noista yllämainituista ei ole mitään vikaa. Mutta minulle jäi pitkäksi aikaa mielikuva, että villasukat varpaista varteen on jokin hirveän monimutkainen taito, jonka vain sinnikkäimmät oppivat. Ja ne kurssilla aloitetut sukat ovat muuten vieläkin kesken. 

Sukat varpaista varteen voi neuloa monella eri tavalla – ihan niin kuin varresta varpaisiinkin. Lopulta kyse on makuasiasta: jokaisella on oma suosikkitekniikkansa. Jos olet arastellut varpaista aloittamista, niin kokeile tätä reseptiä, joka on riisuttu kaikesta hifistelystä.

Ja vaikka kyse on makuasiasta, on kärjestä aloittamisessa ainakin se hyvä puoli, että langan voi halutessaan käyttää hyvinkin tarkasti loppuun – vartta voi neuloa niin pitkästi kuin lankaa riittää.

Villasukat varpaista varteen – kärjestä aloittaminen

Kärjestä aloittamiseen on monia tekniikoita, ja täällä on kuvallinen ohje yhteen niistä. Huomioitavaa tässä on lähinnä se, että näin aloittaen kierroksen vaihtumiskohta on sukan sivussa. Alussa sukan muotoa voi olla hankala hahmottaa, mutta muutaman kierroksen jälkeen muuttuu helpommaksi, ja sen jälkeen pääsetkin helppoon jalkaterän neulomiseen.

villasukat varpaista varteen - kärjestä aloittaminen

Kantapää

Helpoimmalla pääset, jos teet sukkiin jälkijättöisen tai tiimalasikantapään, koska ne tehdään samalla tavalla riippumatta siitä, mihin suuntaan sukkia neulotaan – ja molempiin löytyy kuvalliset ohjeet toisaalta Kantalapusta.

Hieman miettimistä saattaa aiheuttaa se, missä kohtaa kantapään neulominen pitäisi aloittaa, koska vanha kunnon ”kun pikkuvarvas peittyy” -sääntö ei tietenkään päde. Kannattaakin turvautua vanhaan kunnon ”piirrä jalan kuva paperille” -keinoon, ja jos mahdollista, mitata valmiista sukasta kantapään pituus, ja määrittää sen perusteella, minkä pituinen jalkaterän tulee olla ennen kantapään aloittamista.

villasukka varpaista varteen

Joustava päättely

Varren neulomisessa tyyli on yhtä vapaa kuin toiseenkin suuntaan neulottaessa – ainoa juju on päätellä silmukat riittävän joustavasti, jotta sukkaa on mukava käyttää. Katso kuvalliset ohjeet yhteen joustavan päättelyn tekniikkaan täältä.