Tiimalasikantapää on usein se, jota kokeillaan, kun lappukantapäitä on neulottu kyllästymiseen asti. Siinä ei oikeastaan ole mitään uutta eikä ihmeellistä – samanlainen, lyhennetyistä kerroksista neulottu kantapää on useimmissa kaupasta ostetuissa sukissa. Ja mahtavaa tiimalasikantapäässä on se, että se tehdään samalla tavalla riippumatta siitä, neulotaanko sukka varpaista varteen vai toisin päin.
Alla ohje tiimalasikantapään tekemiseen – ja muutama vinkki, miten ongelmat voi välttää.
Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyillä kerroksilla, puikoilla 1 ja 4 kuten lappukantapääkin. Siinä kohtaa, kun lappukantapäätä tehdessäsi siirtäisit kahden puikon silmukat yhdelle, aletaan tiimalasikantapäässä tehdä lyhennettyjä kerroksia alla kuvatulla tavalla, edelleen erillisillä puikoilla.
Tiimalasikantapää – lyhennetyt kerrokset
1. Aloita neulominen kerroksen alussa, oikealla puolella, neulomalla 1. puikon kaikki silmukat oikein ja käännä työ.
2. Nurjalla puolella nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja vedä lanka niin kireälle, että oikealla puikolla näyttää olevan silmukkapari yhden silmukan sijaan (kuva alla). Neulo loput 1. ja 4. puikon silmukat nurin ja käännä työ.
3. Oikealla puolella nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja vedä lanka taas kireälle niin, että puikolle näyttää muodostuvan silmukkapari. Neulo kaikki silmukat oikein, lukuunottamatta edellisellä kerroksella nostettua silmukkaa, joka näyttää silmukkaparilta. Käännä työ.
4. Nosta taas yksi silmukka nurin neulomatta ja kiristä lanka, jotta silmukka näyttää silmukkaparilta. Neulo kaikki silmukat nurin, lukuunottamatta edellisellä kerroksella nostettua silmukkaparilta näyttävää silmukkaa. Alla olevassa kuvassa näkyy oikealla puikolla tavalliset silmukat, vasemmalla nostetut silmukkaparilta näyttävät silmukat.
5. Jatka näin, eli nosta aina ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, kiristä lanka ja neulo normaalisti lukuunottamatta edellisillä kerroksilla nostettuja silmukoita. Näin joka kerroksella neulottavat silmukat vähenevät. Jatka lyhennettyjä kerroksia, kunnes keskellä olevien, tavallisten silmukoiden määrä on 1/3 alkuperäisistä kantapään silmukoista. Kantapää näyttää nyt kolmion muotoiselta.
6. Neulo yksi kierros ympäri, kaikki silmukat oikein – siis myös puikot 2 ja 3. Ole erityisen tarkkana, kun neulot nostettuja ”silmukkapareja”, ne neulotaan siis yhtenä silmukkana, ei erikseen. Kierroksen jälkeen ollaan taas puikkojen 4 ja 1 välissä eli kerroksen alussa.
Tiimalasikantapää – pidennetyt kerrokset
7. Oikea puoli: neulo 1. puikon tavalliset (eli kantapään keskiosan silmukat) oikein + lisäksi yksi silmukka, joka on nostettu neulomatta kaksi kerrosta aiemmin. Käännä työ.
8. Nurja puoli: nosta silmukka nurin neulomatta, vedä lanka kireälle, neulo kantapään keskiosan tavalliset silmukat nurin + yksi silmukka, joka on nostettu neulomatta kaksi kerrosta aiemmin. Käännä työ.
9: Oikea puoli: nosta silmukka nurin neulomatta, vedä lanka kireälle, neulo kantapään keskiosan tavalliset silmukat oikein + edellisellä kerroksella nostamasi silmukka oikein + vielä yksi silmukka oikein. Käännä työ.
10. Nurja puoli: nosta silmukka nurin neulomatta, vedä lanka kireälle, neulo kantapään keskiosan tavalliset silmukat nurin + edellisellä kerroksella nostamasi silmukka nurin + vielä yksi silmukka nurin. Käännä työ.
11. Jatka samaan tapaan: nosta aina ensimmäinen silmukka nurin, kiristä silmukka, neulo keskimmäiset silmukat normaalisti joko oikein tai nurin puolesta riippuen, neulo edellisellä kerroksella nostettu silmukka + sen jälkeen vielä yksi silmukka.
12. Jatka näin, kunnes neulot nurjaa puolta ja nostat ensimmäisen silmukan nurin neulomatta. Neulo kaikki muut silmukat nurin ja käännä työ.
13. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, kiristä silmukka ja neulo kaikki loput silmukat oikein.
Tiimalasikantapää on nyt valmis! Lappukantapäästä tuttuja kiilakavennuksia ei tarvita, koska työssä on nyt sama määrä silmukoita kuin ennen kantapään aloitusta.
Mikä tiimalasikantapäässä voi mennä pieleen?
Reiät: neulomatta nostetun silmukan kiristämistä korostetaan tiimalasikantapään ohjeissa kyllästymiseen asti, ja siihen on syynsä: löysälle jäänyt silmukka näkyy kuitenkin reikänä valmiissa sukassa. Tämän onneksi oppii viimeistään toisen sukan kohdalla 🙂
Pudonneet silmukat: joskus jollekin (kröhöm) on saattanut käydä niin, että kantapään lisäyksiä tehdessä on huomannut, että silmukka tai silmukoita on karannut. Ne karkaavat todennäköisesti siinä kohdassa, kun lyhennettyjen kerrosten jälkeen neulotaan yksi kierros ympäri – olkoon se joku, jolle näin on saattanut käydä, erityisen tarkkana neuloessaan nostettuja silmukoita, että neuloo oikean lankalenkin läpi.
Nostetut silmukat: silmukka nostetaan oikeallakin puolella nurin.